top of page

Esittely

Elise Luovula (os. Ahonen) on toiminut luisteluopettajana 1990 luvulta lähtien. Oman taitoluistelu-uransa Elise lopetti 1988, jonka jälkeen hän on toiminut useissa eri valmennustehtävissä niin taitoluistelun kuin jääkiekon parissa. Vaikka taitoluistelu on ollut Eliselle rakas laji on hän yli 15 vuoden ajan omistanut myös aikaansa jääkiekolle, jossa hän on toteuttanut omaa valmennuksellista projektiaan "yksilövalmennuksen toteuttaminen joukkuelajissa". Alla voit tutustua tähän Elisen monipuoliseen uraan taitoluistelijana, valmentajana ja luisteluopettajana.

Taitoluistelu

 

Elisen oma taitoluistelu ura ajoittui vuosille 1971 - 1988.

Valmennusoppia Elisellä on sekä kotimaassa kotimaisilta että kansainvälisiltä huippuvalmentajilta. Suomessa kesäleireillä vierailivat usein niin silloisen Neuvostoliiton kuin myös Saksan, Amerikan ja Canadan huippuvalmentajia.

Suomen kesäleirien lisäksi valmennusoppia Elise haki myös New Yorkista, Colorado Springsistä, Kaliforniasta, Oberstdorfista. Vuosina 1982 - 1986 harjoittelu ulkomailla oli myös ympärivuotista, jolloin koulunkäynti keskittyi kilpailukauden jälkeen loppu keväälle. Pienestä tytöstä aina seniorisarjan Suomen mestariksi Eliseä valmensi Ilkka Varhe. Muita merkittäviä huippuvalmentajia Elisen luistelu-uralla ovat olleet Rubin Huron, Barbara Roles, Peter Burrows, Alex Mc Gowan ja Carlo Fassi.

​​

Elise edusti Suomea junioreiden MM kisoissa ensimmäisen kerran  Kanadassa 1981 ja oli tuolloin 13 ikäisen maailman 11 paras taitoluistelija nuorten sarjassa . Ensimmäiset seniorinaisten EM ja MM kisat Elise kilpaili jo 15 vuotiaana ollessaan vielä juniori-ikäinen. Suomen taitoluisteluhistoriaan Elise on jättänyt oman meriittinsä ensimmäisenä naistaitoluistelijana, joka on onnistuneesti hypännyt kansainvälisissä kilpailuissa kolmoishyppyjä.

 

Kun Eliseltä kysyy millainen on hänen mielestään hyvä valmentaja, vastaa hän:

"Voikun olisi ollut nuorena sellainen valmentaja, jossa olisi ollut yhdistettynä kaikkien näiden huippuvalmentajien parhaat ominaisuudet yhdessä paketissa. Sellaiseksi valmentajaksi haluaisin itse kehittyä."

Hyvä valmentaja välittää urheilijasta, ottaa huomioon kokonaisuuden, myös sen miten nuori urheilija pärjää sosiaalisessa elämässä, koulussa ja kotona. Mitä lahjakkaampi lapsi, sitä tärkeämpää on huolehtia, että koko paketti pysyy kasassa. 

Jääkiekko

Elisen valmentamat ensimmäiset jääkiekkoilijat olivat HJK -87 ikäluokka, mihin hänet oli pyydetty opettamaan luistelua 11 vuotiaille kiekkopojille kaudella 1996 - 1997. Joukkue teki kauden päätteeksi useamman päivän kestävän pelimatkan itä naapuriimme ja myös Elise oli kutsuttu joukkueen mukaan. Joukkuelaji viehätti koko ikänsä yksilölajia harrastanutta Eliseä. Yhteisöllisyys mitä hän pääsi tämän joukkueen mukana kokemaan sai hänet innostumaan jääkiekosta.

Eliseä kiinnosti myös valmennuksellisesti joukkuelajin haasteet lasten tasapuolisessa opettamisessa ja oppimisessa. Joukkue on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Mitäs, jos kaikki osaisivat ainakin luistella huippu hyvin? 

Valmennuksellisen projektinsa jääkiekon puolella Elise aloitti Pitäjänmäen Tarmo ry:ssä 1997. Vuoteen 2010 mennessä kokemusta oli ehtinyt keertymään mittava määrä erilaisissa jääkiekon valmennuksellisissa että hallinnollisissa tehtävissä. Elise on toiminut joukkueiden vastuuvalmentajana, seuran luistelutekniikka konsulttina, johtanut opetusprojekteja, tuottanut valmennus ja opetusmateriaaleja ja pitänyt seuran valmentajille koulutusta. Lisäksi ollut kutsuttu luennoitsijana seuroissa, aluevalmennustilaisuuksissa ja seminaareissa sekä toiminut Pitäjänmäen Tarmon jääkiekkojaoston kiekkokoulun rehtorina ja puheenjohtajana.

2000 Fair Play - valmentaja Kunniakirja, Jääkiekkoliitto
2003 Fair Play - valmentaja Kunniakirja, Jääkiekkoliitto

bottom of page